Terveisiä kirkon ympäristöpäiviltä!

Ympäristöasiat ovat Vanhoille syntiveljille tärkeitä. Vastuu luonnosta, ilmastosta ja tulevista sukupolvista kuuluu myös kirkolle, kuten esimerkiksi siihen miten seurakunnat käyttävät rahaa, kiinteistöjä, energiaa ja luonnonvaroja sekä millaisia arvoja ne toiminnassaan välittävät.

Tällä viikolla näiden kysymysten äärelle kokoonnuttiin Lahteen, jossa järjestettiin Kirkon ympäristöpäivät 7.–8.9.2026. Päivien otsikkona oli osuvasti ”Mistä tulee perusteltua toivoa?” Ohjelmassa tarkasteltiin ympäristötyötä monesta suunnasta: toivon ja toiminnan suhdetta, muuttuvaa metsäsuhdetta, seurakuntien ympäristötyöhön motivoitumista, yhteistyötä, kohtuullisuutta ja ekologista luopumista sekä luonnon monimuotoisuutta ja luontojalanjälkeä. Päivien päätteeksi pohdittiin myös sitä, mistä ympäristökriisien keskellä voi löytyä sellaista toivoa, joka ei perustu ongelmien vähättelyyn vaan tietoon ja tekoihin.

Vanhoista syntiveljistä päiville osallistui Minttu Tamski.

Ensimmäisen päivän avajaisissa Minttu luki osallistujille katkelman Tiina Iisalan käsikirjoittamasta Metsää puilta -esityksestä. Taiteen kautta ympäristökysymyksiä voi lähestyä hieman eri suunnasta kuin tilastojen, strategioiden ja tavoitteiden kautta: miltä muutos tuntuu, millainen suhde meillä on ympäröivään luontoon ja mitä tapahtuu, kun jokin meille tuttu muuttuu tai katoaa?

Myöhemmin Minttu osallistui paneelikeskusteluun ”Muutosvoiman lähteillä: mikä saa tarttumaan toimeen seurakuntien ympäristötyössä?” yhdessä muun muassa Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan ympäristötyöryhmän jäsenen Mari Ylösen kanssa.

Mikkelissä ympäristötyölle onkin pitkät perinteet. Seurakunnan ympäristötyö ulottuu muun muassa energiankulutukseen, lämmitykseen, ruokahuoltoon, kierrätykseen, ympäristökasvatukseen, materiaalien käyttöön ja ruokahävikin vähentämiseen. Ympäristötyö ei siis ole vain yksittäisiä tempauksia, vaan parhaimmillaan osa koko seurakunnan arkista toimintaa.

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta on juuri saanut jo kuudennen ympäristödiplominsa huippupistein. Se kertoo pitkäjänteisestä työstä, mutta diplomin tärkein tehtävä ei tietenkään ole itse tunnustus. Olennaisempaa on se, että ympäristöasioita tarkastellaan järjestelmällisesti ja toimintaa pyritään jatkuvasti kehittämään.

Illalla vietettiin aikaa luonnossa

Ensimmäisen päivän iltapäivällä Ristinkirkosta siirryttiin Siikaniemen upeaan leirikeskukseen Vesijärven rannalle.

Siellä ympäristöasioita ei enää käsitelty vain puheenvuoroissa. Osallistujat pääsivät muun muassa tutkimaan luontoa eri aistein ja soutamaan kirkkoveneellä Vesijärvellä. Ohjelmassa oli myös metsäretkiä ja metsäteologiaa.

Illalla kokoonnuttiin yhteiselle aterialle, jolla Vesijärven kalaa tarjottiin eri muodoissa. Päivä päättyi leirikeskukseen sopivalla tavalla: saunaan ja pulahdukseen pimeään Vesijärveen.

Mistä kirkko voi luopua – ja mitä se saa tilalle?

Yksi päivien kiinnostavista teemoista oli ekologinen luopuminen.

Ajatus on kirkolle erityisen kiinnostava. Ympäristökeskustelussa luopuminen esitetään helposti menetyksenä: jostakin mukavasta, helposta tai tutusta pitäisi jälleen tinkiä.

Mutta entä jos kysyisimme toisin: mistä voisimme luopua – ja mitä saisimme sen tilalle?

Voisimmeko luopua tarpeettomasta kuluttamisesta ja saada tilalle enemmän kohtuullisuutta? Voisimmeko käyttää vähemmän tyhjillään olevia tiloja ja samalla vapauttaa rahaa seurakunnan perustehtävään? Voisimmeko tarjota useammin kasvis- ja lähiruokaa, vähentää ruokahävikkiä, käyttää tavaroita pidempään ja miettiä liikkumistamme tarkemmin? Onneksi Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan päätöksentekijät ovat luopuneet jo paperista lähes kokonaan.

Ympäristövastuu voi tarkoittaa luopumista, mutta samalla se voi merkitä myös jotain lisää: yhteisöllisyyttä, hiljaisuutta, luonnon arvostamista, parempaa ruokaa, viisaampaa rahankäyttöä ja tulevaisuutta, johon on vähän helpompi luottaa.

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

•